Leukailin
Facebook-päivityksessäni, että ryhdyimme kirjoittamaan blogia, koska itse
oopperanteko käy vaikka vasemmalla kädellä. No niin: kolme viikkoa sitten
kompastuin ja oikeaan ranteeseen tuli murtumia. Käsi on kipsissä viisi viikkoa,
ja nyt olen saanut tehdä jokseenkin kaiken vasemmalla kädellä.
Käsi ei onneksi ole kaikkein
oleellisin työkalu säveltämisessä. Kimmo Hakola kirjoittaa Rondon kolumnissa (Sävellys syntyy mielen kuuntelusta,
Rondo 4/2019) omasta sävellysprosessistaan. Hakola tuntuu pidättelevän hetkeä,
jolloin hän alkaa kirjoittaa ideoitaan paperille. Otsikon mukaisesti hän kuuntelee ja pyörittelee aihioita
ensin mielessään, kunnes on tyytyväinen.
Oli kiinnostavaa lukea Hakolan
kuvausta omasta työskentelystään. Hän myös toivoi muidenkin säveltäjien
kertovan menetelmistään. Yksi tämän blogin tavoitteista on kertoa oopperan
säveltämisestä, mutta myöhemmin toivottavasti myös tuotannon vaiheista.
Minä sävellän usein teksti- ja
melodialähtöisesti, siis hyvin eri tavalla kuin kollega Kimmo. Oopperassa
lähtökohtana on sen tarina ja libretto. Oopperaa voi toki säveltää toisinkin,
mutta tässä tapauksessa tavoitteena on melko perinteinen juoniooppera, jossa
pyritään siihen, että tekstistä saisi selvää. Siksi kuuntelen sanojen rytmiä ja etsin melodiaa niiden
rytmin kautta. Pyrin kiinnostaviin melodioihin, ja samalla sellaisiin, että
sävelkulku tukee tekstin merkitystä. Koska tekstiä on paljon, kaikessa ei voi
olla yhtä painokasta melodista sisältöä, vaan osan pitää olla puhelaulumaista,
kevyesti säestettyä resitatiivia.
Kun saan idean, lähden myös
kirjoittamaan sitä nopeasti nuotinnusohjelmalla. Olen kuitenkin tullut aiempaa
julmemmaksi ideoitani kohtaan, niin että näppäimistön delete-nappi on käytössä,
jos idea ei tunnukaan toimivan. Pianisti-säveltäjille
saattaa olla luontevaa tehdä ensin pianopartituuri, joka vasta lopuksi
soitinnetaan. Minulle on luontevaa ajatella heti niitä soittimia, joita on
käytössäni.
