lauantai 25. tammikuuta 2020

Kopolunta aamukahussa

Meilläpäin Suomea ei voi lumen puutteessa luistella eikä lasketella, mutta oikeaa talvea ikävöidessä voi ainakin ajatella lunta ja jäätä kuvaavia sanoja. Niitä on suomen kielessä tunnetusti paljon. Uudenkaupungin saaristossa on käytetty tällaisiakin sanoja:

Happe  hahtuvalumi
Haralis jää kidekuvioinen jää
Hilla hienorakeinen jääsohjo
Hippe hienorakeinen lumi
Kahu pikkupakkanen
Kirre ensimmäinen ohut jää ”Meri o kirttes”
Kopo lumen pintaan muodostunut kova kuori
Pako halkeama jäässä, railo (vrt sukassa silmäpako)
Röyskä epätasaista jäätä
Sora pallomaiset jääkiteet, joita esiintyy alkutalvella meressä
Syry vahvemman jään reunaan tai rantaan kokoontunut jääsohjo

Sanat olen löytänyt Luotolaisnaisen päiväkirjasta, toimittanut Mauno Norima. Ne eivät olleet minulle ennestään tuttuja, vaikka olen itse vakkasuomalainen. Luotolaisnaisen päiväkirja on hyvin mielenkiintoinen dokumentti,  sillä se on Pohjaisissa asuneen Eva Christina Lindströmin vuosina 1859-1893 pitämä päiväkirja. Hyvin suuri osa päiväkirjasta keskittyy säätilaan ja talvisin aivan erityisesti jäätilanteeseen. Kulkeminen, kalastus ja kaupungilla käyminen oli tietysti kiinni jään kunnosta. Hyvä hevonen saattoi osata tunnustella jäätä (”hevonen kokee”), ja silloin ihminen ei saanut häiritä hevosta yrittämällä ohjata.


Nuotanvetoa jäällä 1930. Kuva: T.H.Järvi. Lähde: Museovirasto.