Vappusumua

Vappuviikonlopun säät eivät olleet purjehtijoiden mieleen. Vapunpäivänä satoi ja myrskysi. Me pysyttelimme kiinni kaijassa. Lauantaina säätila parani, mutta tuulet olivat meille vastaiset ja todella kylmät. Sunnuntaina oli enimmäkseen varsin tyyntä (siitäkään purjehtijat eivät tykkää) ja sumuista. 

Pahimmillaan sumu oli hyvin sakeaa, ja tutka tuli todella tarpeeseen.

Välillä aurinko hajotti hernerokkasumun, ja näimme jännittäviä valoilmiöitä valoisan usvan läpi.

Eräs hylje oli noussut pintakivelle paistattelemaan auringossa eikä häiriintynyt, vaikka ajoimme melko läheltä.

Sakea sumu palasi taas, kun lähestyimme Paraisten eteläisiä saaria. Lämpötila vajosi lähelle nollaa.

Oikein tiheässä sumussa merenkulkijoita ei auta edes valomajakka. Turvalaitteeksi kehitettiinkin sumusireeni eli nautofoni. Nautofoni saatiin mylvimään joko ihmisvoimin tai koneellisesti.

Isokarissakin on ollut nautofoni. En ole löytänyt siitä kuvaa tai tietoa, milloin se rakennettiin tai purettiin. Purkaminen varmaankin liittyy radiomajakkatoimnnan loppumiseen.

Kuvan sumusireeni (tötterö vajan katolla) on ollut Kallon majakkasaarella Porin edustalla. Torven pituus on 7 metriä.
                                                    

Kuva: Satakunnan museo (1900-luvun alku)

Hyvää pääsiäistä oopperapajalta

Pääsiäisaamun TV-uutisissa esiteltiin vilkasta puutarhapuuhailua ja todettiin, että nyt kun ihmisillä on koronarajoitusten takia paljon aikaa, sopii hoitaa puutarhoja. Omalta kohdaltani en ole huomannut, että aikaa olisi enempää kuin ennenkään. ”Siviiliammatissani” opettajana on ollut kiirettä, koska normaalin työn lisäksi on pitänyt muuttaa opetus verkkoon sopivaksi. Ja veneväellä on keväisin aina omat kiireensä...

Oopperan säveltämiselle on ollut jopa tavallista vähemmän aikaa. Odotan myös libreton lopullista valmistumista, joten tauko on senkin takia paikallaan. Olin toivonut, että pääsiäisen aikaan olisimme voineet tavata libretistin kanssa, mutta sehän ei nyt onnistunut. Nämä ovat tietenkin pieniä murheita, terveenä pysyminen on tärkeintä.

Optimistina oletan, että koronakriisistä selvitään, mutta vaikutukset koko maan ja maailman talouteen tulevat jatkumaan pitkään. Toivon, että jossakin vaiheessa kuitenkin tulisi olemaan varaa tämän oopperan tuotantoon. Oopperan tuottaminen maksaa väistämättä enemmän kuin pelkän konsertin tekeminen, mutta huippukallista sen ei silti tarvitse olla. Luotan siihen, että Saaristo-oopperassa on ennenkin osattu tehdä laadukkaita esityksiä kohtuullisilla kustannuksilla.

Tapaamisrajoitukset koettelevat etenkin freelance-muusikoiden taloutta ankarasti. Talousnäkökulman lisäksi musiikin tekemisen yhteisöllisyys on arvaamattoman tärkeä asia. Muusikot, sekä ammattilaiset että harrastajat, kaipaavat päästä soittamaan ja laulamaan yhdessä. Voimme seurustella kahdestaan, vain musiikki ja minä, mutta erityisen merkityksensä musiikki saa silloin, kun useampi ihminen kommunikoi yhdessä musiikin välityksellä. Tämä tarve on niin voimakas, että monet kuorot ja orkesterit ovat tehneet yhteisvideoita, joissa kukin laulaa tai soittaa videolla kotonaan. Itse sain nauttia mukanaolosta Matteus-passiossa, kun Timo ja Terhi Lehtovaara organisoivat "Pakko saada laulaa Matteus-passio" -etäkuoron. Kiitos organisaattoreille! Hyvää pääsiäistä!

Majakka ilman valoa

Pohjanlahden rannalla ei katsottu olevan tarvetta majakoille niin kauan kuin Suomi kuului Ruotsin kuningaskuntaan, sillä laivareitti kulki Ruotsin rannikkoa pitkin. Pohjanlahden rannikko Ruotsin puolella, varsinkin ns. Höga kusten onkin paljon syvempi ja turvallisempi reitti kuin Suomen rannikon matalat ja karikkoiset vedet. Kun Suomi siirtyi Venäjän suuriruhtinaskunnaksi, tuli ajankohtaiseksi järjestää laivareitti omille vesille.

Isokarin majakka oli ensimmäinen, joka rakennettiin Pohjanlahdelle. Rakentamista ehdotettiin jo vuonna 1817 ja senaatti teki asiasta esityksen keisarille vuonna 1821. Sen jälkeen asiat etenivät kuitenkin hitaasti, niin että varsinaiseen rakentamiseen ryhdyttiin vasta v. 1831. Majakan vihkiäisiä juhlittiin vuonna 1833, ja paikalle kutsuttiin mm. Ruotsin kruununprinssi. Komeista avajaisista huolimatta majakasta puuttui vielä sen tärkein osa: valolaite.

Tilatut valaisulaitteet valmistuivat vasta 1835, mutta niitä ei tuotukaan Isokariin, koska ne tarvittiin kiireellisemmin Pellingin ja Hangon majakoille (ilmeisesti Pietarin laivaväylää priorisoitiin). Isokari taidettiin unohtaa vähäksi aikaa kokonaan, koska loppujen lopuksi majakkaan saatiin valo vasta vuonna 1838.

Isokarin majakan tukevat tammipalkit.
Kuva Paulina Isomäki

Oopperan libretossa kerrotaan, että majakkaan on tulossa ”valokruunu, jonka puhalsi mestari Pariisissa”. Alkuperäinen valokruunu oli kuitenkin kotimaista tekoa ja sen valaisuteho oli vaatimaton.  Lisäksi hamppuöljyn käyttö nokesi nopeasti heijastuspeilit, mikä heikensi valoa. Tilannetta koetettiin parantaa vaihtamalla polttoaine puhdistetuksi pellava- tai naurisöljyksi, mutta todellinen parannus saatiin vasta 1889, jolloin majakkaan hankittiin Pariisista uusi valaistuslaite. Pieni mutkien oikominen sallitaan libretossa, sillä Pariisi on oopperan henkilöiden toiveiden kannalta tärkeä paikka, kaukainen valon kaupunki, jossa kaikki on mahdollista.


Lähde: Altti Holmroos. Isonkarin ihmeet. Ulkosaariyhdistyksen julkaisusarja nr. 14, Uusikaupunki 2004.

Raivokas sopraano

Yön kuningattaren aaria Der hölle Rache kocht in meinem Herzen on varmasti oopperakirjallisuuden tunnetuin aaria ja raivokohtauksen kuvaajana vertaansa vailla. Tässä sopraanot Shorstein ja Pasquini leikittelevät laulamalla aariaa yhdessä, koloratuurisäveliä vuorotellen:

Kun libretosta löytyy sopraanolle kirjoitettu raivoisa monologi, haaste on kova. Miten löydän oikean musiikin tähän kohtaukseen? Mozartia ei kannata jäljitellä. Siinä pelissä jäisi armotta toiseksi. Olen lykännyt tämän kohtauksen säveltämistä ja antanut asian muhia jossakin aivojen takimmaisessa neuronimutkassa. Parin viime viikon aikana olen sitten tehnyt oikeasti töitä monologin kanssa ja valmista tuli, luullakseni. Eipä paljasteta siitä vielä sen enempää. 

Kopolunta aamukahussa

Meilläpäin Suomea ei voi lumen puutteessa luistella eikä lasketella, mutta oikeaa talvea ikävöidessä voi ainakin ajatella lunta ja jäätä kuvaavia sanoja. Niitä on suomen kielessä tunnetusti paljon. Uudenkaupungin saaristossa on käytetty tällaisiakin sanoja:

Happe  hahtuvalumi

Haralis jää kidekuvioinen jää

Hilla hienorakeinen jääsohjo

Hippe hienorakeinen lumi

Kahu pikkupakkanen

Kirre ensimmäinen ohut jää ”Meri o kirttes”

Kopo lumen pintaan muodostunut kova kuori

Pako halkeama jäässä, railo (vrt sukassa silmäpako)

Röyskä epätasaista jäätä

Sora pallomaiset jääkiteet, joita esiintyy alkutalvella meressä

Syry vahvemman jään reunaan tai rantaan kokoontunut jääsohjo

Sanat olen löytänyt Luotolaisnaisen päiväkirjasta, toimittanut Mauno Norima. Ne eivät olleet minulle ennestään tuttuja, vaikka olen itse vakkasuomalainen. Luotolaisnaisen päiväkirja on hyvin mielenkiintoinen dokumentti,  sillä se on Pohjaisissa asuneen Eva Christina Lindströmin vuosina 1859-1893 pitämä päiväkirja. Hyvin suuri osa päiväkirjasta keskittyy säätilaan ja talvisin aivan erityisesti jäätilanteeseen. Kulkeminen, kalastus ja kaupungilla käyminen oli tietysti kiinni jään kunnosta. Hyvä hevonen saattoi osata tunnustella jäätä (”hevonen kokee”), ja silloin ihminen ei saanut häiritä hevosta yrittämällä ohjata.

Nuotanvetoa jäällä 1930. Kuva: T.H.Järvi. Lähde: Museovirasto.

Hänen on kuoltava

... otsikoi Auli Särkiö-Pitkänen artikkelinsa oopperoiden naisrooleista Rondo-lehdessä nr 12/2019. Romanttisissa oopperoissa naishahmo kuolee usein, milloin keuhkotautiin (Mimí), milloin uhrautuvasti oman käden kautta (Senta). Useat tutkijat ovat pohtineet, miksi näin on ja voiko siitä päätellä jotakin naisten roolista ja asemasta yleisemmin. Särkiö-Pitkäsen ansiokkaassa artikkelissa haastatellaan laulajia heidän näkemyksistään näistä rooleista. Hän toteaa, että ”Evoluutiopsykologian kannalta nuoren naisen kuolema on yhteisölle kohtalokkain tragedia. Se kirvoittaa suurimmat tunteet.”

Luen mielelläni dekkareita ja katson poliisisarjoja. Niissä on sama piirre kuin oopperoissa: uhrina on useimmiten nuori nainen. Se alkaa ärsyttää, ei siksi, että siinä vahvistettaisiin jotakin tietynlaista naiskuvaa, vaan selvän laskelmoinnin takia. Kuten Särkiö kirjoittaa, nuoren naisen kuolema kirvoittaa ilmeisesti enemmän tunteita kuin esimerkiksi keski-ikäisen miehen.

Keisarin majakan naishahmot eivät kuole eivätkä pyri muutenkaan uhriutumaan, mutta koska ooppera kuvaa 1830-luvun maailmaa, naisten epäitsenäinen asema tulee kyllä esille. Pietarilainen ylhäisönainen joutuu miesten oikkujen takia hankalaan tilanteeseen. Jurmon Maria toivoo, että joku ymmärtäisi hänenkin unelmiaan, mutta realistina hän tietää, että hän ei pääse muualle kuin hautaan tai naimisiin. Voimakastahtoinen pyykkäri Edith haluaisi järjestää poikansa asiat, mutta kaikkeen hänkään ei pysty.

Tällä valokuvalla ei ole mitään tekemistä oopperan kanssa. Siinä blogin kirjoittaja ajelee fiskarilla työpaikan kehittämispäivään. Töihin olisi kiva mennä useamminkin veneellä! Laitan kuvan tähän tuomaan palasen sinistä taivasta joulukuisen tihkusateen keskelle.

Silakkaa ja fokelkröötiä

Yksi Keisarin majakan henkilöistä, venäläinen upseeri Ivan ei viihdy karkotuspaikassaan Isokarissa. Hän kaipaa kovasti perhettään ja rakastettuaan, jotka eivät edes vastaa hänen kirjeisiinsä. Senhän ymmärtää, mutta varmasti oli muitakin asioita, jotka olivat kovin erilaisia kuin kotona Pietarissa, esimerkiksi luotolaisten ruoka.

Tehtäisiinkö simppusoppaa?

Tavallisin arkiruoka koostui suolasilakasta ja perunoista. Jos joskus oli sianlihaa, sekin oli suolattua. Keväisin linnustusaikaan saatiin haahkakeittoa. Mahtoiko Ivan nauttia simppukeitosta tai fokelkröötistä? Jälkimmäinen oli ruispuuroa, johon lisättiin keitettyjä haahkan sisäelimiä ja linnun keittämisessä pintaan noussut keltainen rasva. Fokelkrööti oli varmasti täyttävää ja ravitsevaa.

Myös hyljettä syötiin. En ole koskaan maistanut, mutta oletan, että maku on vahva, koska perinteisesti lihaa keitettiin useita tunteja monessa eri vedessä. Hylkeensyöntiä on myös koetettu elvyttää. 2006 julkaistu keittokirja Hylje: hylje nykyajan keittiössä neuvoo suomeksi, ruotsiksi ja norjaksi, että hylkeenlihaa voi myös wokata ja grillata. Harmaahylje on riistaeläin, mutta lihan saatavuus on huonoa. Hylje kuuluu trikiinialttiisiin eläinlajeihin, joten lihalle tulee tehdä trikiinitutkimus ennen myyntiä.

Ahventa fileoidaan...

Lähteet:

Svenska jägareförbundet, Annica Törmä, ja Bente-Lill Øygarden. Säl: Sälen I Det Moderna Köket = Hylje : Hylje Nykyajan Keittiössä = Sel : Selen I Dagens Kjøkken. [Stockholm]: [Svenska jägareförbundet], 2006.

Liukkonen, Kaarina, ja Paavo Wahlbäck. Ulkotuulten Vekara: Paavo Wahlbäck, Saariston Poika Muistelee. [Uusikaupunki]: Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys, 2009.

Ruokavirasto. Tarkastamaton luonnonvarainen riista. https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/teurastus/lihantarkastus/tarkastamaton-luonnonvarainen-riista/ Luettu 28.11.2019.

... mutta savustetaan kokonaisena.