Oopperan saaminen ensimmäisestä ideasta ensi-iltaan asti on pitkä prosessi. Kaikenlaista ehtii tapahtua niin omassa työssä kuin maailmallakin, ja ne maailman tapahtumat myös vaikuttavat oopperan etenemiseen ja tuovat uusia näkökulmiakin. Jatkan blogia pitkäksi venyneen tauon jälkeen, kun aiheesta on korona- ym. taukojen jälkeen nyt uutta kerrottavaa.

Keisarin majakalla on nyt uusi tuottaja, Kristina Vahvaselkä. Minulle säveltäjänä on suuri helpotus, että voin keskittyä asioihin joita osaan tehdä, enkä sohi tuottajana. Olemme saaneet useita apurahoja: Taike, Föreningen Konstsamfundet ja TOP-säätiö, joille kaikille esitämme onnelliset kiitokset! Näiden turvin pääsemme jatkamaan tuotannon suunnittelua. Yhteistyötä rakennetaan myös Turun konservatorion, Turun Taideakatemian ja ÅST:n kanssa. Tavoitteena on ensi-ilta vuonna 2025.

Oopperasta tulee kaksikielinen, mikä vastaa Uudenkaupungin-Kustavin saariston todellisia kieliolosuhteita 1800-luvulla: osa väestöstä puhui ruotsia, osa suomea. Käännös tilattiin runoilija Peter Mickwitziltä. Osuuksien ruotsinnoksien sovittaminen musiikkiin on oma työnsä, jota itse teen tällä hetkellä. Suomi ja ruotsi ovat painotuksiltaan kovin erilaiset kielet, joten muutoksia tulee. Esimerkki Adolph Syvelanin osuudesta, jossa melodia on muutettu ruotsinnoksen mukaiseksi:

Alkuperäisessä tekstissä melodia lähtee tahdin viimeiseltä iskulta ja jatkuu synkooppina tahtiviivan yli. Ruotsiksi kalastaja on "en fiskare", jossa artikkeli "en" on luonnollisesti painoton ja sopii kohoksi painolliselle tavulle "fis".  Ruotsin "en" voi kuitenkin tarkoittaa myös "eräs", "joku tietty", ja kun lausetta tässä toistetaan, olen jättänyt sanan en painolliselle tahtiosalle. Voi siis ajatella, että sen merkitys muuttuu toistettaessa, että Adoph tuleekin ajatelleeksi jotakuta tiettyä kalastajaa, jolla on nyt uusia mahdollisuuksia. 

Oopperan libretisti Leena Parkkinen on oopperan kirjoittamisen jälkeen ehtinyt saada valmiiksi laajan historiallisen romaanin Neiti Steinin keittäjätär ja saavuttaa suosiota lasten parissa kirjalla Syysvieras (yhdessä Zagros Manucharin kanssa). Leena esiintyi Suomen kuvalehden kansikuvatyttönä 1.12.2023; jutussa hän kertoo Neiti Steinin keittäjättären syntyvaiheista. Tässäkin teoksessa on yhtymäkohtia Suomen saaristoon.

Isonkarin asukkaita oopperassa ja todellisuudessa

 Yksi oopperan keskeisistä hahmoista on Adolph Syvelan, nuori mies joka avustaa majakan rakentamisessa ja kärkkyy majakanvartijan tointa.  Syvelan on todellinen henkilö, joka toimi Isokarin ensimmäisenä majakanvartijana vuosina 1832-1842.  Antero Merilän kirjassa "Isonkarin asukkaita 1800-luvun alusta 1960-luvulle" kerrotaan Syvelanista, että hän oli lähtöisin Korppoon Syfvelaxista ja että hän oli toiminut laivamiehenä ja mahdollisesti Utön majakalla ennen Isokariin tuloaan. 

Oopperahahmo Syvelanin äiti on yksinhuoltaja-pyykkäri Edith. Historiallisen Syvelanin isä oli kruununnimismies. Hänen taustansa oli siis melko porvarillinen. Ooppera-Syvelan on elämänhaluinen nuori mies, joka ei halua vielä vakiintua. Historiallinen Syvelan oli vuonna 1832 jo 30-vuotias ja meni naimisiin vuonna 1834 korppoolaisen Carolina Daleniuksen kanssa.

Oopperassa ei siis pyritä tekemään näköiskuvaa henkilöistä eikä tapahtumistakaan. Majakkaa vastaan tehty attentaatti on mielikuvituksen tuotetta. Merilän kirja vahvistaa kuitenkin sitä näkemystä, että kaikki eivät olleet innoissaan majakasta. Luotsien ja majakanvartijoiden kesken oli kaikenlaista ristivetoa, johon jopa arvokkaan herra luotsitirehtöörin piti joskus puuttua. Kiistaa tuli niin heinäsadon jakamisesta kuin puunhakkuustakin.

"Isonkarin asukkaita" kertoo karuja faktoja luotolaisten elämästä. Elämä oli ankaraa ja kurinalaista. Lapsia syntyi ja kuoli; toisinaan majakanvartija tai muu saaren asukas on antanut lapselle hätäkasteen, mutta lapsi on kuin onkin selvinnyt ja pappi on saanut uudistaa kasteen. 

Jos taas olet etsimässä omalle lapsellesi nimeä, jota ei olisi ennestään joka toisella pikkuvesselillä, kirjasta saa paljon hyviä vinkkejä. Tässä muutama.

Tytöille:                                         

• Ottiljana
• Adonica
• Lainetar
• Toivotti

Pojille:

• Ezechiel
• Israel
• Wieno
• Gillis

Inspiroivat saaret Sälskär, Källskär ja Enskär

Sälskär

Purjehtiminen on nyt kuulunut olennaisena osana kesänviettooni 15 vuoden ajan. Veneretkillä olen
päässyt moniin hienoihin paikkoihin, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt. Jotkut saaret ovat tehneet tunnelmallaan sellaisen vaikutuksen, joka on jäänyt elämään minussa ja joka on ollut lähtökohtana sävellyksille.

Yksi näistä saarista on majakkasaari Sälskär Ahvenanmaan luoteiskulmassa. Seudulla ei ole juuri lankaan ihmistoimintaa. Saariryhmän ruokkiyhdyskunta sen sijaan puuhaa ja touhuilee vilkkaana. Merikotkat käyvät päivystämässä saarella. Lokit löytävät vedestä mielenkiintoista syötävää ja käyvät kirkumaan ja riitelemään saaliista joukolla.

Sälskärin tunnelmista on syntynyt orkesteriteos, jonka nimi on yksinkertaisesti Sälskär.

Viereiset kuvat otin tänä kesänä. Säätila muuttui muutamassa minuutissa: sadepilvi kasteli majakkasaaren, ja seuraavassa hetkessä laskeva aurinko kylvetti saarta kultaisessa valossa.

Källskär

Kökarin saaristoon kuuluva Källskär on kahden teokseni taustalla: Hermes of Källskär (tilausteos Catawba Collegelle ja pianisti Dorothy L. Griffithille) ja Kiven tarina (Story of a Stone, tilausteos amerikkalaispianisti Amy Suzukille). 

Ruotsalainen vapaaherra Göran Åkerhielm rakensi ja rakennutti saareen kesäparatiisin. Ulkosaariston karuja olosuhteita uhmaten hän sai aikaan puutarhan, jossa kasvaa jopa viinirypäleitä. Puutarhassa on kreikkalaistyyppisiä patsaita ja rantakallion huipulla seisoo pronssinen Hermes.

Villi ja ankaralla työllä kesytetty luonto kohtaavat Källskärissä. Tuulten armoilla varpaillaan seisova Hermes symboloi tätä kamppailua.  Hermes of Källskär on neliosainen kvintetto pianolle, 2 trumpetille, käyrätorvelle ja pasuunalle.  Sen tunnelmissa olen pohtinut näköalan jylhyyttä, talven hiljaisuutta, myrskytuulten rajuutta ja meren jatkuvaa, kuluttavaa voimaa.
Kuuntele: Hermes and the Sea. D. L. Griffith, pf, Catawba Brass Quartet.

Toinen teos, Kiven tarina soolopianolle, liittyy länsirannan merkilliseen kivimuodostelmaan eli Källskärin kannuun. Vesi ja irtokivet ovat hioneet graniitin ympäriltä pehmeän kiviaineksen pois ja jättäneet jälkeensä sileän, kannun muotoisen pilarin.

Kuuntele: Kiven tarina. Pianisti on Saana Iljin.

Källskäristä löytää kiinnostavaa tietoa ja kuvia Retkipaikka-sivustolta.

Isokari eli Enskär

Ja tietenkin Isokari, ruotsinkieliseltä nimeltään Enskär, on on yksi inspiroivista saarista. Tänä kesänä en ole vielä käynyt saarella, mutta veneilykautta on vielä jäljellä. Majakalla on käynnissä kunnostusurakka. Ehkä pääsemme näkemään majakan termospulloa muistuttavassa suojuksessaan. Saaren hiekkaranta ja upeat kalliot ovat joka tapauksessa ennallaan.

Myös Isokarista löytyy pieni kuvaus Retkipaikka-sivustolta, tosin vuodelta 2013.

Kuvat: Pauliina Isomäki 

Ideasta teokseksi

Keisarin majakan libretisti Leena Parkkinen lähetti minulle vahingossa kuvan, jossa on varhaisia muistiinpanoja teksti-ideoista. Se näyttää tältä (klikkaa kuvaa, niin näet tekstin!):

Arkisesti Kupittaan Cittarin kauppalistalle sutaistut sanat tosiaan päätyivät librettoon. Venäläinen karkotettu upseeri Ivan Bladeau katselee saaren kallioita ja haaveksii entisestä elämästään Pietarissa, jossa Talvipalatsin peilit kiiltelevät. Isokarissa ei ole muuta kiiltävää kuin sateen kastelemat kalliot.

Muistilapun alkupuolen teksti on käynyt läpi enemmän muodonmuutoksia. Libretossa teksti on muodossa:
"Kotona Pietarissa. Siellä missä ei koskaan tule täysin pimeää,

ei edes sysitalven öinä,

minun rakastettuni sytyttää lyhdyn.

Hänen varjonsa on tapettia vasten ohut kuin savukepaperi

ja minä makaan tässä kapeassa vuoteessa ja odotan kesää."

Säveltäessäni olen vielä muovannut tekstin tällaiseen muotoon: "Pietarissa, kotona Pietarissa, rakkaani sytyttää lyhdyn, sytyttää; Hänen varjonsa seinällä, hänen varjonsa, ohut kuin savukepaperi".

"Mustia lintuja, valkoisia lokkeja seisoo rannalla rivissä kuin pianon koskettimet"

Oopperaa säveltäessä on tyypillistä toisaalta lyhentää tekstiä, toisaalta toistaa oleellisia tai kiitollisesti soivia sanoja. Lisäksi olen sekoittanut tekstiä vielä sillä, että kohtaus onkin rakennettu Bladeaun ja Edith Syvelanin duetoksi, vaikka kumpikin oikeastaan on omissa mietteissään. Molemmat laulavat oman elämänsä kaipauksesta, Bladeau kaipuustaan Pietariin ja rakastettunsa luo, Edith Syvelan menehtyneistä tai poismuuttaneista lapsistaan ja halustaan saada pitää ainoa poikansa lähellään. 

"Hänen varjonsa, ohut kuin savukepaperi"

Keisarin majakka on jo varsin pitkällä. Nyt on kuitenkin syytä pitää kesätauko sekä säveltämisestä että muista töistä. 

Hyvää juhannusta! Hyvää kesää!

Vappusumua

Vappuviikonlopun säät eivät olleet purjehtijoiden mieleen. Vapunpäivänä satoi ja myrskysi. Me pysyttelimme kiinni kaijassa. Lauantaina säätila parani, mutta tuulet olivat meille vastaiset ja todella kylmät. Sunnuntaina oli enimmäkseen varsin tyyntä (siitäkään purjehtijat eivät tykkää) ja sumuista. 

Pahimmillaan sumu oli hyvin sakeaa, ja tutka tuli todella tarpeeseen.

Välillä aurinko hajotti hernerokkasumun, ja näimme jännittäviä valoilmiöitä valoisan usvan läpi.

Eräs hylje oli noussut pintakivelle paistattelemaan auringossa eikä häiriintynyt, vaikka ajoimme melko läheltä.

Sakea sumu palasi taas, kun lähestyimme Paraisten eteläisiä saaria. Lämpötila vajosi lähelle nollaa.

Oikein tiheässä sumussa merenkulkijoita ei auta edes valomajakka. Turvalaitteeksi kehitettiinkin sumusireeni eli nautofoni. Nautofoni saatiin mylvimään joko ihmisvoimin tai koneellisesti.

Isokarissakin on ollut nautofoni. En ole löytänyt siitä kuvaa tai tietoa, milloin se rakennettiin tai purettiin. Purkaminen varmaankin liittyy radiomajakkatoimnnan loppumiseen.

Kuvan sumusireeni (tötterö vajan katolla) on ollut Kallon majakkasaarella Porin edustalla. Torven pituus on 7 metriä.
                                                    

Kuva: Satakunnan museo (1900-luvun alku)

Hyvää pääsiäistä oopperapajalta

Pääsiäisaamun TV-uutisissa esiteltiin vilkasta puutarhapuuhailua ja todettiin, että nyt kun ihmisillä on koronarajoitusten takia paljon aikaa, sopii hoitaa puutarhoja. Omalta kohdaltani en ole huomannut, että aikaa olisi enempää kuin ennenkään. ”Siviiliammatissani” opettajana on ollut kiirettä, koska normaalin työn lisäksi on pitänyt muuttaa opetus verkkoon sopivaksi. Ja veneväellä on keväisin aina omat kiireensä...

Oopperan säveltämiselle on ollut jopa tavallista vähemmän aikaa. Odotan myös libreton lopullista valmistumista, joten tauko on senkin takia paikallaan. Olin toivonut, että pääsiäisen aikaan olisimme voineet tavata libretistin kanssa, mutta sehän ei nyt onnistunut. Nämä ovat tietenkin pieniä murheita, terveenä pysyminen on tärkeintä.

Optimistina oletan, että koronakriisistä selvitään, mutta vaikutukset koko maan ja maailman talouteen tulevat jatkumaan pitkään. Toivon, että jossakin vaiheessa kuitenkin tulisi olemaan varaa tämän oopperan tuotantoon. Oopperan tuottaminen maksaa väistämättä enemmän kuin pelkän konsertin tekeminen, mutta huippukallista sen ei silti tarvitse olla. Luotan siihen, että Saaristo-oopperassa on ennenkin osattu tehdä laadukkaita esityksiä kohtuullisilla kustannuksilla.

Tapaamisrajoitukset koettelevat etenkin freelance-muusikoiden taloutta ankarasti. Talousnäkökulman lisäksi musiikin tekemisen yhteisöllisyys on arvaamattoman tärkeä asia. Muusikot, sekä ammattilaiset että harrastajat, kaipaavat päästä soittamaan ja laulamaan yhdessä. Voimme seurustella kahdestaan, vain musiikki ja minä, mutta erityisen merkityksensä musiikki saa silloin, kun useampi ihminen kommunikoi yhdessä musiikin välityksellä. Tämä tarve on niin voimakas, että monet kuorot ja orkesterit ovat tehneet yhteisvideoita, joissa kukin laulaa tai soittaa videolla kotonaan. Itse sain nauttia mukanaolosta Matteus-passiossa, kun Timo ja Terhi Lehtovaara organisoivat "Pakko saada laulaa Matteus-passio" -etäkuoron. Kiitos organisaattoreille! Hyvää pääsiäistä!

Majakka ilman valoa

Pohjanlahden rannalla ei katsottu olevan tarvetta majakoille niin kauan kuin Suomi kuului Ruotsin kuningaskuntaan, sillä laivareitti kulki Ruotsin rannikkoa pitkin. Pohjanlahden rannikko Ruotsin puolella, varsinkin ns. Höga kusten onkin paljon syvempi ja turvallisempi reitti kuin Suomen rannikon matalat ja karikkoiset vedet. Kun Suomi siirtyi Venäjän suuriruhtinaskunnaksi, tuli ajankohtaiseksi järjestää laivareitti omille vesille.

Isokarin majakka oli ensimmäinen, joka rakennettiin Pohjanlahdelle. Rakentamista ehdotettiin jo vuonna 1817 ja senaatti teki asiasta esityksen keisarille vuonna 1821. Sen jälkeen asiat etenivät kuitenkin hitaasti, niin että varsinaiseen rakentamiseen ryhdyttiin vasta v. 1831. Majakan vihkiäisiä juhlittiin vuonna 1833, ja paikalle kutsuttiin mm. Ruotsin kruununprinssi. Komeista avajaisista huolimatta majakasta puuttui vielä sen tärkein osa: valolaite.

Tilatut valaisulaitteet valmistuivat vasta 1835, mutta niitä ei tuotukaan Isokariin, koska ne tarvittiin kiireellisemmin Pellingin ja Hangon majakoille (ilmeisesti Pietarin laivaväylää priorisoitiin). Isokari taidettiin unohtaa vähäksi aikaa kokonaan, koska loppujen lopuksi majakkaan saatiin valo vasta vuonna 1838.

Isokarin majakan tukevat tammipalkit.
Kuva Paulina Isomäki

Oopperan libretossa kerrotaan, että majakkaan on tulossa ”valokruunu, jonka puhalsi mestari Pariisissa”. Alkuperäinen valokruunu oli kuitenkin kotimaista tekoa ja sen valaisuteho oli vaatimaton.  Lisäksi hamppuöljyn käyttö nokesi nopeasti heijastuspeilit, mikä heikensi valoa. Tilannetta koetettiin parantaa vaihtamalla polttoaine puhdistetuksi pellava- tai naurisöljyksi, mutta todellinen parannus saatiin vasta 1889, jolloin majakkaan hankittiin Pariisista uusi valaistuslaite. Pieni mutkien oikominen sallitaan libretossa, sillä Pariisi on oopperan henkilöiden toiveiden kannalta tärkeä paikka, kaukainen valon kaupunki, jossa kaikki on mahdollista.


Lähde: Altti Holmroos. Isonkarin ihmeet. Ulkosaariyhdistyksen julkaisusarja nr. 14, Uusikaupunki 2004.