"Siun siliöt, muist Multiot..."

Kun Isokarin majakkaa ryhdyttiin rakentamaan, olivatko kaikki iloisia siitä? Oopperan libreton mukaan eivät. Tekstissä vihjataan, että paikallisille sopi aivan hyvin, että laivat silloin tällöin ajoivat kiville, niin että saaristolaiset pääsivät ryöstämään hylkyjä tai ainakin keräilemään rannoilta laivoista pudonnutta lastia. Oopperan juonenkuljetuksen kannalta tämä on tarpeellinen ristiriita, jonka seurauksena tapahtumat tiivistyvät.  Asiassa on myös todellisuuspohjaa.  "Siun Siliöt, muist Multiot, älä Putsaartaka unhot" oli paikallisten rukous, jolla toivottiin ulkosaarten rantoja siunattavan tarpeellisilla merentuomilla tavaroilla eli rannaföryllä. Esimerkiksi puutavara oli aina tervetullutta. Multiolla tarkoitettiin Isokaria, Siliöllä Vekaraa.

Suomen rannikko on niin matalaa ja kivikkoista, että haaksirikoilta ei ole vältytty majakoiden rakentamisen jälkeenkään. Esimerkiksi vuodenvaihteessa 1940 kahvilastissa ollut Navigator haaksirikkoutui Putsaaren lähellä. Suurin osa lastista pelastetttiin laillisesti, mutta koska kahvi oli sota-aikana kullanarvoista, pelastajat jemmasivat kahvinpapuja mihin taisivat, taskuihin ja jopa pussihousujen lahkeisiin. Saarilla ei tarvinnut vähään aikaan juoda korviketta!

S/S Navigator höyryää tässä Irlannin vesillä. Laiva kunnostettiin vielä
Putsaaren haaksirikon jälkeen.
Kuva: Suomen merimuseo. 

Musiikkia uninäkyyn

Yksi oopperan keskushenkilöistä on Venäjältä karkotettu ruhtinas Ivan Bladeau. Ivan kaipaa Pietariin jäänyttä rakastettuaan, ja öisin nainen näyttäytyy hänelle unissa. Uninaisen viesti on epäselvä - kaipaako hänkin Ivania? Unikuva karkaa aina ennen kuin Ivan pääsee puhumaan sen kanssa.

Uninäyn musiikki syntyi minulle epätavallisella tavalla. Sävelsin ensin pienen elegian puupuhaltimille, ja tästä luonnoksesta muokkasin kohtauksen sopraanolle, baritonille, puupuhaltimille ja jousille.

Musiikkinäytteessä esiintyy jälleen Sibelius Sounds. Oikeat muusikot kuulostaisivat toki eläväisemmiltä!

Kluput, klopit ja kläpit

Uudenkaupungin saariston nimistö on hauskaa luettavaa. Nimet ovat saaneet väriä kaksikielisyydestä ja tietysti paikallisista murteista. Sanalle ”saari” tuntuu olevan loputtomasti vaihtoehtoja. Niitä on tutkittu mm. Satu Tarkin pro gradu –tutkielmassa Pyhämaan saarten, karien ja matalikkojen nimet (Turun yliopisto 1996).  Näitä ovat esimerkiksi skari, skeri, kivi, holma, klupu, kloppi, kleppi, kläppi, letto,  luoto, karra, karta, palli, pauha, puta, pöllä, riisa, ränni, säikkä ja vaha.  Hamskeri tarkoittanee saarta, jossa on satamapaikka (hamn).  Pauhat ovat matalikkoja, joilla nimen mukaisesti meri pauhaa ja tyrskyää. Jotkin nimet tuntuvat kuvastavan vahvaa tunnetilaa, kuten Paskmaija – mitä siellä on mahtanut tapahtua?

Monet nimet liittyvät hylkeisiin ja hylkeenpyyntiin. Hylkkari on siis hyljekari eikä hylkykari. Sakari Hinnerin* mukaan myös Koiraluodon oikea merkitys on hyljeluoto, koska hylkeitä nimitettiin saaristossa koiriksi ainakin ruotsinkielisillä alueilla. Isohko ulkosaari Vekara ei ole kakaran synonyymi, vaan puisen pyyntivälineen koukku.  Tootinletto tulee kökarilaisten käyttämästä sanasta ståt, jolla tarkoitetaan harmaahyljeurosta.

Halusin oopperaan kohtauksen, jossa saariston asukkaat laulavat saarten nimiä.  Ja näin se alkaa:

Loukkari, Hylkkari, Kajaluoma, Kloppi,

Vaakua, Vehanen, Putsaari, Vekara

Hamskeri, Rouskeri, Fästinki, Flatu…

Pilviä Vekaran iltataivaalla

* Sakari Hinneri teoksessa Ulkotuulten Vekara: Paavo Wahlbäck – saariston poika muistelee. Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys 2009.

Juhannuksenviettoa majakkasaarella ja aamuyön rähinät

Majakkasaari onkin tällä kertaa Utö, jonne veneemme suuntasi tänä juhannuksena. Utössä valmisteltiin perinteistä juhannuksenviettoa: juhannussalkoa koristeltiin ja juhannustansseja odoteltiin. Monet sataman veneet koristeltiin juhlaliputuksella.

Utön majakan puna-valkoinen väritys on sama kuin luotsia tarkoittavan viestilipun. Utössä toimii edelleen luotsiasema. Myös majakan valosignaali (neljä lyhyttä) tarkoittaa luotsia. Merellä viestintämahdollisuuksia käytetään taloudellisesti! 

Jatkoimme matkaa Utöstä Utterskärille, jossa koimme ikävänä yllätyksenä, että kartan luotauksista puuttui iso vedenalainen kiviriutta. Melkoisten hankaluuksien jälkeen onnistuimme rantautumaan. Säätiedotus tiesi kertoa yöllä voimistuvasta tuulesta, mutta auringonnousun aikaan räyhäävä, lähes myrskylukemiin nouseva tuuli oli sittenkin jotakin ihan muuta. Köysiä säätämällä vene pysyi kuitenkin turvallisesti kiinni.

Myrskyisä auringonnousu klo 4.04 Utterskärillä

Kaikista nykyajan apuvälineistä huolimatta tarvittiin omat silmät huomaamaan pinnan alta keltaisena hohtava kivikko, ja koiranunta nukkuva kippari kuulemaan, milloin tuuli yltyi sellaiseksi että kiinnityksiä piti nousta korjaamaan.  Seuraavana päivänä olikin taas oikein lempeää tuulta ja auringon kimallusta. 1800-luvun saaristolaisten piti oppia itse lukemaan säitä ympäristöään tarkkailemalla, ilman Ilmatieteen laitoksen apua. Joka tapauksessa kaikkeen kannatta varautua koko ajan merellä liikkuessa, silloin ja nyt.

Musiikin syntymäpäiväkalenteri onnittelee Päivi Nisulaa!

Saaristo-oopperan taiteellinen johtaja Päivi Nisula sai oman sivunsa Musiikin syntymäpäiväkalenteriin!

Musiikin syntymäpäiväkalenteri on YLE:n sivusto, jossa on suomalaisten muusikoiden lyhyitä elämäkertoja. Jokaista kuvittaa Lassi Rajamaan piirros, joka kuvaa mainiosti henkilön persoonaa. "Elämäkerta" ei ole ihan oikea sana kuvaamaan näitä tekstejä. Ennemminkin ne ovat pieniä lähikuvia enemmän tai vähemmän tunnetuista muusikoista ja säveltäjistä. Sivusto kertoo myös ystävällisesti jokaisen kalenterijutun kohdalla lukemiseen kuluvan ajan. Päivi Nisulasta saat siis tietää tärkeimmät asiat neljässä minuutissa.

Kevään merkkejä

Tuulimittaria kiinnitetään aallokossa keinuvaan
mastoon. Vieressä kaljaasi Olgan masto.

Toukokuun ensimmäinen viikoloppu Uudenkaupungin Pakkahuoneen möljällä oli täynnä kiihkeää toimintaa, kun viimeiset alueella talvehtineet veneet nostettiin veteen. Monet olivat intoutuneet laittamaan veneet vesille jo huhtikuun lämpimän jakson aikana. Purjeveneiden kevätkunnostukseen voi liittyä aika vaarallisenkin näköisiä puuhia, kuten maston huipussa Windexiä kiinnittävä kaveri esittelee. Meidän ei tänä keväänä tarvinnut onneksi hinata ketään mastoon.

Nykyveneissä on usein GPS-paikannukseen perustuva karttaplotteri, jonka avulla voi tarkistaa sijaintinsa ja väylänsä, jos paperikartta ei riitä. Matalissa ja kivikkoisissa vesissä auttaa kaikuluotain. Väylät on merkitty merimerkein ja satamien lähellä syväväylillä on valaistut poijut.

Millaista oli purjehtia pienillä saaristolaisveneillä ennen kaikkea tätä? Ennen majakoita luodoille oli rakennettu merimerkeiksi valottomia pookeja (esim. Lyökin pooki) ja kivistä koottuja kummeleita. 1800-luvulla valomajakat olivat uusinta teknologiaa ja ne merkitsivät huomattavaa parannusta meriturvallisuuteen. Saaristolaisten paras henkivakuutus taisi kuitenkin olla perimätietona kulkeva väylien tunteminen.

Isokarin retkelle pääsee mm. vesibussi Kertulla, jos ei ole
omaa kulkupeliä.

Meriväylien merkitsemisen historiasta kiinnostuneille voi suositella Museoviraston raporttia Nyman: Meriväylien rakennusperintö (Museovirasto 2009).

Vasemmalla kädellä

Leukailin Facebook-päivityksessäni, että ryhdyimme kirjoittamaan blogia, koska itse oopperanteko käy vaikka vasemmalla kädellä. No niin: kolme viikkoa sitten kompastuin ja oikeaan ranteeseen tuli murtumia. Käsi on kipsissä viisi viikkoa, ja nyt olen saanut tehdä jokseenkin kaiken vasemmalla kädellä.

Käsi ei onneksi ole kaikkein oleellisin työkalu säveltämisessä. Kimmo Hakola kirjoittaa Rondon kolumnissa (Sävellys syntyy mielen kuuntelusta, Rondo 4/2019) omasta sävellysprosessistaan. Hakola tuntuu pidättelevän hetkeä, jolloin hän alkaa kirjoittaa ideoitaan paperille.  Otsikon mukaisesti hän kuuntelee ja pyörittelee aihioita ensin mielessään, kunnes on tyytyväinen.

Oli kiinnostavaa lukea Hakolan kuvausta omasta työskentelystään. Hän myös toivoi muidenkin säveltäjien kertovan menetelmistään. Yksi tämän blogin tavoitteista on kertoa oopperan säveltämisestä, mutta myöhemmin toivottavasti myös tuotannon vaiheista.

Minä sävellän usein teksti- ja melodialähtöisesti, siis hyvin eri tavalla kuin kollega Kimmo. Oopperassa lähtökohtana on sen tarina ja libretto. Oopperaa voi toki säveltää toisinkin, mutta tässä tapauksessa tavoitteena on melko perinteinen juoniooppera, jossa pyritään siihen, että tekstistä saisi selvää.  Siksi kuuntelen sanojen rytmiä ja etsin melodiaa niiden rytmin kautta. Pyrin kiinnostaviin melodioihin, ja samalla sellaisiin, että sävelkulku tukee tekstin merkitystä. Koska tekstiä on paljon, kaikessa ei voi olla yhtä painokasta melodista sisältöä, vaan osan pitää olla puhelaulumaista, kevyesti säestettyä resitatiivia.

Kun saan idean, lähden myös kirjoittamaan sitä nopeasti nuotinnusohjelmalla. Olen kuitenkin tullut aiempaa julmemmaksi ideoitani kohtaan, niin että näppäimistön delete-nappi on käytössä, jos idea ei tunnukaan toimivan.  Pianisti-säveltäjille saattaa olla luontevaa tehdä ensin pianopartituuri, joka vasta lopuksi soitinnetaan. Minulle on luontevaa ajatella heti niitä soittimia, joita on käytössäni.